Henkilökunta


Osteopatia

OSTEOPAATTI ALEKSI BERGMAN

Osteopaattinen koulutus on nelivuotinen (160 ov).

Osteopaatti on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valviran) hyväksymä rekisteröity nimike.

Tietoa minusta

Olen toiminut hoitoalalla vuodesta 2001 lähtien ja osteopaatiksi valmistuin vuonna 2006.

Osteopatiahoitoja olen tehnyt laaja-alaisesti aina vauvoista vanhuksiin. Vuosien varrella olen ollut aktiivisesti yhteistyössä hoitoalan eri ammattilaisten kanssa tuki- ja liikuntaelinongelmien vähentämiseksi. Osteopaattina erikoisosa-alueeni on neurologisten oireyhtymien ja urheiluvammojen hoito sekä kartoittaminen.

Minulla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus jalkapallon parista. Kokemusta urheilijoiden hoidosta olen kartuttanut myös Italiassa, jossa työskentelin ammattijalkapalloseura Sansepolcron osteopaattina 1,5 vuoden ajan. Seurassa vastuullani olivat koko organisaation pelaajat (kahdeksan eri ikäluokkaa) aina junioreista aikuisten ykkösjoukkueeseen.

Urheilun ja liikunnan puolelta olen hoitanut myös paljon mm. jalkapallon, tenniksen, yleisurheilun, jääkiekon, tanssin ja voimistelun ammattilaisia ja harrastajia.

Hoitoja ja ohjeistusta saat seuraavilla kielillä:
Suomi
Englanti

Osteopathic treatments also in English

Hieronta

HIEROJA JANNE VARIS

image

Olen 39- vuotias reipas mies Helsingistä. Olen suorittanut ammatillisen hierojan tutkinnon jouluna 2006 maineikkaassa Suomen Urheiluhierontaopistossa.

Osaamisalueisiini kuuluu klassisen ja urheiluhieronnan lisäksi myös urheiluteippaus. Lisäkokemusta olen karttunut HJK:n liigamiehistön ja HIFK:n jääkiekkojoukkueen mukana. Olen saanut myös hienon tilaisuuden olla Suomen yleisurheilumaajoukkueen kutsumana EM-kisojen 2007 hierojana sekä hoitamassa Suomen palloliiton kautta naisten EM-kisojen tuomareita.

Sosiaalisuus, huumorintaju, englannin kieli sekä joustavuus ovat vahvuuksiani niin ammatissani kuin jokapäiväisessä elämässä. Harrastuksiini kuuluu jalkapallo sekä pelaajana että tuomarina.

HIEROJA GEORGIOS MAINAS

Olen valmistunut vuonna 2007 Suomen Urheiluhierojaopistolta.

Valmistuttuani olen toiminut aktiivisesti hierojana ja asiakkainani on ollut mm. HIFK:n edustusjoukkueen ja HJK:n edustusjoukkueen pelaajia.Hierojana olen erikoistunut niska-hartiaseudun ongelmiin, joista aiheutuneet päänsäryt ja huimaus saattaa helpottaa jo yhden hoitokerran jälkeen. Aktiivisena jalkapalloilijana ja 30 vuoden pelikokemuksella tiedän miten tärkeää säännöllinen lihashuolto on yleiselle hyvinvoinnille ja lihasten kestävyydelle. Hoitoni on aina yksilöllistä ja suunniteltu turvallisesti asiakkaan tarpeisiin mukautuen. Kuuntelen asiakasta hierontavoimakkuuden säätelyssä.

Lämpimästi tervetuloa hierontaan!

HIEROJA ARTEM PETROV

Koulutettu hieroja Artem Petrov

Koulutettu urheiluhieroja, Ortopedisen Osteopatian opiskelija (OOKK), Dry Needling terapeutti
Muut koulutukset:
-Triggerpistekoulutus / 2013 Helsingin Hieronta-akatemia
-Viskeraalihieronta / 2020 Akademia Olega Hazova St. Petersburg
-Raskaushierontakoulutus / 2015 Helsingin Hieronta-akatemia
-Systema / 2012 Martin Wheeler seminars Helsinki (Russian martial art)

Erikoistun tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien ja vaivojen hoitamiseen. Teen monipuolista asiakkaalle räätälöityä hoitoa. Hoitojeni tarkoituksena on yhteistyössä asiakkaideni kanssa auttaa asiakkaan kehoa palata omaan luonnolliseen tasapainotilaansa ja mm. sen kautta ihmisen voimaan paremmin.

 

HIEROJA / JOOGAOPETTAJA AARNI HUUSKONEN

Koulutettu Hieroja ja Joogaopettaja Aarni Huuskonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen kehonhuollon ja liikkumisen ammattilainen, joka taitaa myös hermoston tasapainottamisen saloja. Kehollisen ja mentaalisen loppuun palamiseni myötä olen oppinut paljon rauhoittumisesta, palautumisesta ja itsen huoltamisesta, ja jaan osaamistani mielelläni sitä kaipaaville.

Olen valmistunut klassiseksi- ja urheiluhierojaksi vuonna 2009 ja siitä alkaen työskennellyt hyvinvointialalla ihmisten kehoja huoltaen ja parantaen. Pääosin olen työskennellyt Helsingissä, mutta piipahdin myös Amsterdamissa vajaan kolmen vuoden pätkän. Vuonna 2020 valmistuin myös Vijnana Joogaopettajaksi (800h). Joogasta haalimiani työkaluja käytän myös hierojan työssäni mm. hengitystä ohjaten, joka onkin erittäin tärkeää hyvän hoitotuloksen saavuttamiseksi, sillä kehomme rauhoittuu ja rentoutuu pitkälti hengityksemme mukana.

Erityisosaamiseni hierojana kohdistuu kehon tasapainottamiseen ja sitä kautta jännitys- ja kiputilojen helpottamiseen myös pidemmällä aikajänteellä. Kehomme on kokonaisuus ja ainoastaan keskittymällä oirehtivaan kohtaan jää monesti juurisyy hoitamatta ja oire saattaa palata hyvinkin nopeasti takaisin. Hoidossani pyrin auttamaan asiakasta oman kehon tuntemuksen kanssa ja sitä kautta oivalluttamaan mistä kehon haasteet mahdollisesti johtuvat, jotta asiakas voi myös itse tehdä toimenpiteitä ja harjoitteita parantaakseen kehonsa vointia.

Jokaiselle asiakkaalle luodaan aina yksilöllinen hoito tilanteen mukaan ja tarpeen vaatiessa pidempi hoitosuunnitelma, jolla pyritään viemään kehoa kohti sen luonnollista tasapainoa ja sitä kautta vapauttamaan se ylimääräisistä jännitys- ja kiputiloista. Hierojana osaan hyvin löytää ja laukaista jännitystiloja kehosta ja Joogaopettajana osaan antaa ohjeita kehon vahvistamiseen ja vetristämiseen, jotta saisimme sen pikkuhiljaa tasapainoon. Kun jossain on heikkoutta niin jonnekin muodostuu jäykkyyttä ja toisinpäin.

Käytän tarpeen mukaan laajaa kirjoa tekniikoita hoidoissani, mm. mobilisoivia otteita, tehokasta ravistelua, triggerpiste-painantaa ja syväkudos (Deep Tissue) hierontaa, mistä olen ollut tunnettu niin täällä Suomessa kuin myös Amsterdamissa. Tunnen myös fascia(kalvo) anatomian hyvin ja sen käsittely on aina osa hoitoa. 

Vaikka otteistani löytyy tarpeen vaatiessa reilusti tehoja, ei kuitenkaan tarvitse pelätä, lähestyn kehoja aina herkästi tunnustellen ja asiakkaan kanssa kommunikoiden. Joten olit sitten urheilija, tanssija, aktiiviliikkuja, istumatyöläinen tai mitä tahansa muuta ihmisenä olemisen kirjon alta niin minulta löytyy työkalupakista jotain jolla parantaa kehosi vointia.

Käytän hoidoissani vain kemikaali vapaita luonnollisia öljyjä.

Service also in English

 

Copyright © Osteofit